Moi liittymä lapselle on edullinen vaihtoehto

moi liittymä lapselle

Oletko ostanut lapsellesi ensimmäisen oman puhelimen? Tiesitkö, että Moi liittymä lapselle on edullinen, turvallinen ja aina helposti muokattavissa?

Milloin ostaa ensimmäinen liittymä lapselle?

Tähän ei varmasti ole kenelläkään antaa yhtä oikeaa vastausta. Lapsen vanhemmat tekevät itsenäisesti päätöksen siitä, milloin liittymä lapselle on oikea aika hankkia. Ensimmäinen matkapuhelin ja liittymä voidaan hankkia lapselle jo hyvin varhaisessa vaiheessa, heti kun lapsi osaa älypuhelinta vähänkään käyttää.

Osa vanhemmista ostaa lapselleen oman matkapuhelimen lapsen täyttäessä 4-5 vuotta, sillä tämän ikäinen lapsi osaa jo pienen harjoittelun jälkeen käyttää puhelinta. Toiset vanhemmat lykkäävät puhelimen hankintaa aina siihen saakka, kun lapsi aloittaa koulutaipaleensa. Lapsi harvoin tarvitsee luuria vielä ennen koulunalkua, mutta monet sen hankkivat pelien pelaamista varten.

Mikäli aikoo hankkia matkapuhelimen ja liittymän lapselle koulutaipaleen alussa, on suositeltavaa ostaa ne hyvissä ajoin ennen koulun alkua, esimerkiksi kuukautta tai kahta aikaisemmin. Silloin lapsi ehtii hyvin harjoitella älypuhelimen ominaisuuksien käyttöä kotona kaikessa rauhassa. Oma aikansa kuluu tietenkin myös sukulaisten ja ystävien puhelinnumeroiden lisäämisessä.

Lapsille harvoin ostetaan ensimmäiseksi puhelimeksi sitä kaikista kalleinta saatavilla olevaa mallia. Uusia matkapuhelimia ilmestyy markkinoille jatkuvasti, jolloin vanhojen mallien hinnat putoavat melko nopeasti. Saatavilla on hyvä valikoima, mikäli budjetti on esimerkiksi 100-200 euroa. Noin 200 euron puhelin ei juurikaan kalpene ominaisuuksien osalta kalleimmille malleille.

Puhelinta hankkiessa kannattaa tietenkin seurata tarjouksia netissä. Lähes kaikissa verkkokaupoissa on jatkuvasti osa valikoimasta erikoistarjouksessa, jolloin puhelimen saa huomattavasti normaalihintaa halvemmalla. Liittymä lapselle löytyy helpoiten palvelumme kautta, tällä hetkellä yksi suosittu vaihtoehto on Moi liittymä lapselle.

Mikä on suosituin Moi liittymä lapselle?

Moi Mobiilin uudistuneesta liittymävalikoimasta Moi liittymä lapselle on vaivatonta valita. Jokainen mobiililaajakaista ja puhelinliittymä myydään ilman minkäänlaista määräaikaisuutta tai sitoutumispakkoa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei asiakas sitoudu pitämään tai käyttämään liittymää ennalta määriteltyä aikaa, eikä liittymän hinta nouse vuoden tai kahden kuluttua suuremmaksi.

Valitse Moi liittymä lapselle seuraavista vaihtoehdoista, 6 gigan simmi, 4G liittymä 100-300 Mbit/s tai 5G liittymä 300, 600 tai 1000 Mbit/s. Suosituin Moi liittymä lapselle on varmasti 6 gigan simmi, joka sisältää 6 gigatavua dataa 9 euron kuukausihintaan. Netin nopeus on 100 Mbit/s. Puhelut ja viestit 0,055€/min/kpl kulutuksen mukaan, mutta enintään 4 euroa kuukaudessa.

Moi liittymissä suosittu ominaisuus on yhteinen datapotti. Jokainen 6 gigan simmi kasvattaa yhteistä datapottia 6 gigatavua. Jos perheen kahdella lapselle on oma simmi, on niiden yhteenlaskettu datapotti 12 gigatavua. Molemmat lapset käyttävät dataa samasta poolista, joka tasaa kulutusta. Jos yksi lapsi käyttää dataa vain 3 gigan verran, jää toiselle käytettäväksi 9 gigaa ilman lisämaksua.

Moi liittymät hankitaankin tästä syystä usein lopulta koko perheen käyttöön. 6 gigan simmin voi hankkia kaikkiin SIM-korttia vaativiin laitteisiin, kuten puhelimiin, tabletteihin, robottiruohonleikkuriin, riistakameroihin, valvontakameroihin, mokkuloihin yms. Kaikki laitteet kuluttavat tällöin dataa yhteisestä poolista, toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Mun Moi sovellus on kuin vanhempien työkalupakki

Mun Moi tilinhallintasovelluksen vanhemmat saavat käyttöönsä lataamalla sen ilmaiseksi sovelluskaupasta. Mun Moi sovelluksen kautta on helppo seurata lasten puhelinliittymien kulutusta ja tehdä tarvittavat muutokset liittymiin käden käänteessä. Sovelluksen kautta on mahdollista tehdä itse lähes kaikki tarvittavat muutokset, ilman yhteydenottoa teleoperaattorin asiakaspalveluun.

Mikäli lapsella on käytössä esimerkiksi 6 gigan simmi ja data ylittyy toistuvasti, voi vanhemmat Mun Moissa päivittää liittymän rajattoman datan liittymäksi vaikka kesken laskutuskauden tai napsauttaa netin pois päältä. Liittymän ominaisuuksien kulutusta on mahdollista seurata reaaliajassa ja tarkkailla ennustetta, joka arvioi kuluvan kuukauden kulutetun datan kokonaismäärän.

On ymmärrettävää, että joskus lapsilla saattaa mennä puhelin jumiin painaessaan PIN-koodin liian monta kertaa väärin, jonka jälkeen puhelin pyytää PUK-koodia. Ennen PUK-koodin metsästäminen oli aikaa vievää puuhaa ja lopulta koodin sai tietoon ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Mun Moissa kaikkien omien laitteiden simmien PUK-koodit ovat selkeästi nähtävillä.

Entäs, jos lapsen puhelin katoaa tai se varastetaan? Mun Moissa on mahdollista sulkea matkapuhelinliittymä väliaikaisesti. Puhelimeen on saatavilla sovelluskaupasta myös maksuttomia sovelluksia, joilla puhelimen voi helposti paikantaa. Entäs maksullisten palvelunumeroiden estot? Voit kytkeä myös estot päälle vaivattomasti ja halutessasi asettaa numeron salaiseksi.

Lue lisää: mll.fi verkkosivuilta – Median käyttöä rajaavat sovellukset ja laitteiden ruutu-aika asetukset.

Hanki Moi liittymä lapselle ja rajoita tarvittaessa ruutuaikaa helposti

Tiedätkö sen tunteen, kun lapsen pitäisi keskittyä tekemään läksyjä, mutta puhelin on toistuvasti kädessä? Videot, pelit ja netin ihmeellinen maailma tuntuu olevan aina mielenkiintoisempi tai lapsen olisi pitänyt jo käydä nukkumaan, mutta peiton läpi paistaa puhelimen valo. Aina ei viitsisi ottaa puhelinta kaikissa tilanteissa kokonaan pois lapselta, joten mikä neuvoksi?

Mun Moissa voit kytkeä simmikohtaisesti mobiilidatan pois päältä väliaikaisesti, jolloin puhelimella ei pääse enää nettiin. Näin vanhemmat voivat helposti säädellä lapsen ruutuaikaa. Niin sanottu data-aresti on tehokas keino rajoittaa lapsen ruutuaikaa, silloin kun lapsen tulisi keskittyä tärkeämpiin asioihin. Data-arestia ei pysty kiertämään mitenkää, sillä se asetetaan suoraan SIM-kortille.

Moi liittymä lapselle on data-arestin ansiosta erinomainen ensiliittymä. Harvoissa puhelinliittymissä on mahdollista rajoittaa mobiilidatan käyttöä, etenkään yhtä helposti ja nopeasti. Data-arestin päälle asettamisen jälkeen puhelimen tärkeimmät ominaisuudet toimivat kuin ennenkin, kuten puhelut ja tekstiviestit. Silloin vanhemmat voivat olla varmoja, ettei lapsi selaa salaa nettiä.

Nerokas datapotti tuo selvää säästöä

Onko sinulla suunnitelmissa hankkia Moi liittymä lapselle? Se on myös monien muiden lapsiperheiden suosittelema vaihtoehto. Mikäli muilla perheenjäsenillä ei ole vielä Moi liittymää käytössään, kannattaa miettiä, olisiko halvin vaihtoehto päivittää koko perheen käyttöön Moi Mobiili puhelinliittymät. Kattavasta liittymävalikoimasta on helppo poimia jokaiselle perheenjäsenelle sopiva puhelinliittymä.

Jokaisessa perheessä on yleensä useampi SIM-korttia vaativa laite, joihin sitten hankitaan tarpeen tullen sopiva liittymä. Lopulta eri operaattorien liittymiä saattaa olla lähemmäksi kymmenen kappaletta käytössä. Liittymät eivät tänä päivänä välttämättä ole enää halvimmasta päästä, sillä liittymätarjous on yleisesti voimassa vain 1-2 vuotta, jonka jälkeen normaalihinta astuu voimaan.

Mikäli haluat päivittää kaikkien laitteiden puhelinliittymät kerralla kuntoon, on suosituin vaihtoehto 6 gigan simmi liittymä. Liittymää tilatessa lasket vain laitteiden määrän, jolloin tiedät tarvittavien SIM-korttien lukumäärän. Kukin 6 gigan simmi maksaa 9 euroa ja kasvattaa yhteistä datapottia 6 gigatavua. Jos tilaat esimerkiksi viiteen laitteeseen liittymän, on yhteinen kuukausittainen datapotti silloin yhteensä 30Gt.

Kaikki laitteet kuluttavat silloin dataa samasta poolista. Tämä ominaisuus tuo melko varmasti pitkällä aikavälillä runsaasti säästöä. Osa laitteista käyttää melko varmasti enemmän dataa kuukaudessa kuin toiset, silloin vähemmän dataa kuluttavien laitteiden kuukausittainen ylijäämä on automaattisesti enemmän dataa kuluttavien käytössä. Mun Moi applikaatiossa voit nimetä jokaisen SIM-kortin, jolloin tiedät, mikä laite on kyseessä ja seurata kulutusta reaaliaikaisesti.

Euroopan reiluin puhepaketti?

Moi liittymä lapselle ja koko perheelle on halpa, nykyaikainen ja tarvittaessa helposti muunneltavissa aina tarpeen mukaan. Kaikissa Moi liittymissä puhepaketit ovat Euroopan reiluimmasta päästä. Puhelut ja tekstiviesti maksavat vain 0,055€/min/kpl. Halvan hinnoittelun kruunaa 4 euron maksukatto puheluissa ja viesteissä.

Maksukatto pitää puhelinlaskun aina kurissa, jolloin yllätyslaskuja ei pääse muodostumaan. Moi liittymä lapselle on tästäkin syystä hyvä vaihtoehto. Nykyään puhelut ja tekstiviestit jäävät jatkuvasti vähemmälle kulutukselle, koska puhelut ja viestittelyt hoituvat maksuttomien sovellusten kautta ilmaiseksi. Miksi siis maksaa rajattomasta puheajasta, jos sitä käytetään vain vähän?

Moi liittymästä soitetuista normaalihintaisista puheluista maksat vain 0,055€ minuutilta ja tekstiviesteistä 0,055€ kappale. Jos summa meinaa ylittää 4 euroa kuukaudessa, astuu maksukatto voimaan, jonka jälkeen loput puhelut ja tekstiviestit ovat maksuttomia. Voit siis kuluttaa puheaikaa ja tekstiviestejä mielin määrin vaikka joka kuukausi 4 euron hintaan.

Mikäli puheaika ja tekstiviestit jäävät kuukauden aikana erittäin vähälle kulutukselle, kuten varmasti suurimmalla osalla puhelimen käyttäjistä tahtoo käydä, maksat vain kulutuksen mukaan 0,055€/min/kpl. Jos ominaisuuksien käytöstä kertyy alle 4 euroa, silloin asiakas maksaa vain jämptisti siitä, mitä on todellisuudessa kuluttanutkin.

Puhelinliittymä.com
Logo